Concreate Urban Art Festival täyttää Vesitorninmäen alueen taiteella 6. – 19.7.2026

Concreate Urban Art Festival täyttää Vesitorninmäen alueen taiteella 6. – 19.7.

Kajaaniin tehdään heinäkuussa merkittävä määrä lisää kaupunkitaidetta, kun siellä järjestetään kaksi viikkoa kestävä Concreate Urban Art Festival. Aiemmin Helsingissä ja Espoossa järjestetyssä festivaalissa kotimaiset ja kansainväliset urbaanin taiteilijat luovat kaupunkiin uniikin pysyvän teoskokonaisuuden.

Alunperin Concreate oli tarkoitus järjestää Oulussa, mutta kun sieltä ei löytynyt sopivaa paikkaa, siirrettiin katseet Kajaanin suuntaan. Sopiva kokonaisuus seinäpintoja löytyi Vesitorninmäeltä, jonne on tarkoitus maalata kahdeksan muraalia Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin omistamien talojen päätyihin. Lisäksi lähistöllä maalataan yhteensä kolme alikulkua Sotkamontiellä ja Rinnekadulla. Taiteilijoita festivaaliin osallistuu 18, joista kuusi tulee Suomesta ja loput eri puolilta maailmaa. Concreaten myötä Kajaaniin syntyy yksi Suomen merkittävimmistä muraalikokonaisuuksista.

Hankkeen takana on kaupunkitaiteeseen erikoistunut Helsinki Urban Art ry, jonka perustaja Jaakko Blomberg on kotoisin Kajaanista. Hän oli tuottamassa myös vuonna 2021 kaupunkiin tehdyt muraalit ja alikulkukäytävien maalaukset. “On hienoa palata tekemään lisää taidetta Kajaaniin ja vielä kotikulmille. Välillä koko festivaalin kohtalo oli vaakalaudalla, mutta onneksi täällä saatiin asiat yhdessä etenemään nopeasti. Niin kaupunki kuin Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari lähtivät heti tähän mukaan. En usko, että missään muualla tätä oltaisiin saatu tehtyä tässä aikataulussa”, Blomberg kertoo.

Muraaleihin, katutaiteeseen ja graffititeihin keskittyvä Concreate Urban Art Festival järjestettiin Helsingin Pasilassa vuonna 2020 ja Espoon Kerassa 2021. Sen jälkeen tapahtuma on ollut tauolla sopivan paikan ja rahoituksen puutteen takia. Ajatuksena on kuitenkin ollut, että festivaali järjestettäisiin seuraavan kerran pääkaupunkiseudun ulkopuolella. “Kajaani on myös pyörinyt mukana ajatuksissa mahdollisena paikkana, joten hienoa, että se nyt onnistuu”, Blomberg kertoo.

Taiteen tekemistä pääsee seuraamaan paikan päällä 6. – 19.7. välisenä aikana. Festivaali huipentuu lauantaina 18.7.2026 järjestettävään avajaisjuhlaan, jossa taiteilijat kertovat teoksistaan ja jossa halukkaat pääsevät itsekin kokeilemaan maalaamista. Lisäksi festivaalin yhteyteen on suunniteltu muuta ohjelmaa, joka tarkentuu lähiaikoina.

 

Lisätietoja:
Jaakko Blomberg

jaakko@helsinkiurbanart.com

044 5478354

www.concreate.fi